Pulmia pukeutumisessa? Neuvoja eri tilaisuuksiin liittyvästä pukeutumisesta, etiketeistä ja oman tyylin löytämisestä. Pukeutumisetiketin hallinta on oma taitolajinsa. Jos kyseessä on virallinen tilaisuus, kannattaa ensin lukea tarkkaan kutsukortin pukeutumisohje. Ellei kutsussa ole ohjetta, tilaisuuden järjestäjältä voi kysyä toiveita vieraiden pukeutumisen suhteen - tai ainakin selvittää tilaisuuden luonteen.
Solmion solmiminen: Solmio vai solmuke
Joskus solmion tai solmukkeen solmiminen saattaa vaikuttaa ylivoimaiselta tehtävältä. Ei syytä huoleen, sillä näillä ohjeilla onnistut.
Laita solmio kaulaasi siten, että leveä pää on pidempi kuin kapea. Tee tavallinen puolisolmu solmimalla molemmat päät ristiin. Pidä kapea pää suorana edessä ja kierrä leveä pää kapean eteen yhden kerran. Jatka viemällä leveä pää vielä kerran kapean osan etupuolelta taakse. Vie leveä osa kaulasilmukan läpi ja pujota eteen muodostuneen lenkin läpi. Kiristä ja suorista.

